Kartalla?

Luin vanhoja 'ruumis'-tagilla varustettuja kirjoituksia, halusin tarkistaa, mitä olen kirjoittanut seksistä, ruumiistani ja häpeästä. Välillä epäilen todellisuutta ja nykyhetkeä. Mietin, mustamaalaanko mennyttä, kun tiedän että se (yhteinen aika ex:n kanssa) on saavuttamatonta ja ohitse.

Ei mikään ole mustavalkoista. Yhtäällä ja toisaalla ja kolmannessakin kohdassa olen kirjoittanut asioita, jotka nyt tuntuvat pintaraapaisuilta. En tajunnut, mitä kaikkea fyysisyyden ongelmiini liittyi (en varmaan vieläkään).

Jälkikäteen tajuilen asioita ja yritän muistaa, etten senhetkisellä tietämyksellä olisi kyennyt sen kummempaan kuin kykenin. Pidin seksinjälkeisiä itkujani ja ahdistuskohtauksiani käsittämättöminä ja lopulta opin olemaan itkemättä ja ahdistumatta ainakaan kovin näkyvästi ja joka kerralla. Miten voi tietää, että jokin on vialla, kun ei saa otetta siitä asiasta eikä se vialla oleva asia ole koskaan ollutkaan kunnossa? Hirveän pitkään opettelin ajattelemaan oikein - siis koitin päästä pois häpeän ja huonoudentunteista. Sinänsä ihan hyvä, en vain tajunnut, että meidän suhteen kuviot osin ylläpitivät häpeän- ja huonoudentunteitani.

Jotain tajusin kyllä. Muistan esim. e-pillereiden käyttöä aloittaessani ajatelleeni, että ehkei sitten mies enää seksin jälkeen heti vetäydy minusta. Sitä ennen olin yrittänyt kierrellä asiaa, sanonut että olisi kiva, jos mies jäisi hetkeksi jälkikäteen lähelle. No, jäihän se, mutta makasi korrektisti toisella sängynpuoliskolla, eikä koskettanut minua. En siinä kohden tajunnut miettiä pitemmälle - minähän olisin halunnut jälkikäteishellittelyjä, minuun olisi voinut vaikka perustaa leirin ja se olisi ollut pelkästään kivaa.

Lisätään tähän ne yhdyntäpelot ja -kivut, joita minulla oli. Ne kääntyivät henkilökohtaisiksi vaatimuksiksi minulle (mieleni sisällä siis): en saisi pelätä enkä saisi tuntea kipua. Kun kieltämiset eivät muuttaneet tosiasioita, olin entistä häpeilevämpi. Tuntui etten pysty edes normiseksiin, joka tietysti sujuu kaikilta muilta. Jossain kohden muistan ajatelleeni, että minun ja miehen on pakko jatkaa yhdessä - hän kun tuntui kaikesta huolimatta suhtautuvan aika tyynesti epäkelpoon ruumiiseeni.

Minun pitäisi oppia arvostamaan ja kuuntelemaan ruumistani. En minä tästä kropasta eroonkaan pääse ennen kuolemaa. Olen edennyt siitä, mikä oli tilanne joskus kaksikymmentä vuotta sitten, mutta en vieläkään ole sovussa.