Jotkut esineet ovat kauniita. Mukana myös kissan häntä... Jatko ei sitten liitykään teepannuun (joka on osapuilleen kallein keittiöinvestointini tähän asti) tai katinhäntään.
Minulla on paha taipumus lamaantua hätäännykseen tai murehtimiseen. Kuvittelen ihan vakaasti, etten voi tehdä mitään enkä vaikuttaa mihinkään. Tällä logiikalla kai pidin suhteessakin ongelmia sisälläni - olisin minä niitä tuonut julki voimakkaammin, jos olisi ollut edes pieni luottamus siihen, että voin muuttaa asioita.
Eilen iski vanha tuttu luulotautikohtaus. No, tilanne oli otollinen - tämmöiset iskevät tavallisimmin silloin, kun olen toiveikas ja hyväntuulinen. Sisäinen pessimistini siinä iski kapulan rattaisiin.
Oli yksi näppy, josta kasvoi elämää isompi. Se piti havaita puolen päivän jälkeen sunnuntaina ja sen jälkeen piti roikkua pari tuntia netissä itsediagnoosia tekemässä.
Reippaasti sitten varasin netissä (sic!) lääkärin tälle päivälle, kun tajusin, ettei nyt ole oikea aika yrittää järkeilemällä saada tunteita kuriin.
Kas, näppy ei ollutkaan sitä mitä kuvittelin. Olen pelastunut. Haa! Ei edes hävettänyt, kun kävelin lääkäristä ulos. Olen vain vilpittömän riemastunut siitä, etteivät maalailemani kauhukuvat toteutuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti