Matka toiselle planeetalle

Olin etelän syrjäisessä rannikkokaupungissa. Tapasin vanhan ystävän opiskeluajoilta - molemmat muistelimme, että olimme opiskeluaikaan kavereita, muttemme erityisen läheisiä. Nyt tämä ystävä on minulle omalla tavallaan tärkeä, vaikka tapaamme korkeintaan kerran puolessa vuodessa. Ystävällä on juuri vuoden täyttänyt lapsi ja vuoden vanha avioliitto - ihmeesti hän jaksoi kuunnella, kun kelasin viime viikkojen tapahtumia, jotka ovat täysin eri maailmasta kuin hänen elämänsä.

En olisi koskaan uskonut, että ystävien suhteen käy näin. Se minun pitkäaikaisin ja "parhain" ystäväni on vetäytynyt täysin sen jälkeen, kun kerroin erosta. Hän sanoi puhelimessa "en taida osata neuvoa sinua nyt mitenkään" ja minä jäin sanattomana miettimään, etten varsinaisesti kaipaa neuvoja (enkä oleta, että kukaan osaisi neuvoa), vaan tarvitsen kuuntelijaa ja tukijaa, joka kyllästymiseen asti ja vaikka vähän kornisti asti hokisi: "olet ookoo ihminen, ihana, upea, hieno nainen". No, vanha ystävä on lähettänyt sentään kaksi tekstiviestiä. Molemmissa puhuttiin siitä, että hän toivoo asunnon löytyvän nopeasti. Ehkä se on ainoa asia, johon hän osaa puuttua. En tiedä.

Olin huvilateltassa katsomassa Laurie Andersonin ja Lou Reedin yhteiskonsertin. Ostin lipun jo joskus kesäkuussa, ja viime viikosta asti soudin ja huopasin sitä, voinko lähteä. Lopulta päätin mennä - surkua ja ahdistusta on jo ihan tarpeeksi ilman että vasiten jäisin sivuun tilaisuuksista, joihin haluaisin mennä.

Musiikki oli loistavaa...

jos ja jos ja jos

Sunnuntaina ystävän kanssa kahvilla kaupungilla.

Puhuttiin siitä, miten hallitsematonta eläminen on - ja miten sitten kumminkin annetaan ymmärtää, että voisi hallita (elämää, terveyttä, parisuhdetta). Ystävä on himpun minua nuorempi, hänellä on reuma, jota tällä hetkellä lääkitään sytostaateilla. Hän sanoo antaneensa vasta hiljan itselleen anteeksi sen, ettei saanutkaan pidettyä tautia kurissa elämäntavoilla. Vaikka hän miten söi terveellisesti, liikkui, venytteli, noudatti kaikkia saamiaan ohjeita (ja vielä muutamaa omaansakin), hän ei parantunut. Ja sairastaminen tuntui rankaisulta, merkiltä, ettei olekaan tehnyt tarpeeksi tai hyvin tai edes riittävästi.

Kaikki hallitseminen syntyy lopulta pelosta, siitä pelosta, että kuvittelee asioiden (elämän, terveyden, suhteen) muuttuvan kestämättömäksi.

Pelottaa (jos ja jos ja jos) jos ne minun silmäoireeni ovatkin niitä, jotka etenevät ja sokeuttavat. Vanhuuden kuvitelmissani haluaisin säilyttää kaikki aistini edes jotenkin toimivina.

Eroamisesta luulisin selviäväni. Paitsi (jos ja jos ja jos) jos eroon yhdistyisi muutakin kuin ero. Jos puolisko päättäisi erota mennäkseen yhteen jonkun toisen kanssa ja hankkisi sen toisen kanssa lapsia, niin ketju tuntuu ajatuksena sietämättömältä. Meidän lapsikeskustelut ovat pelkistettyinä minun "ehkä" lapsille ja puolison "ei" lapsille. Puoliskon "ei" on pätenyt 40 vuoteen asti tässä ja hänen aikaisemmissa suhteissaan, minulla "ehkä" on ajatusleikki, joka ei vaadi toteuttamista. Mutta se ajatusleikki on kumminkin olemassa - minun mielessäni. Puoliso on "ei"-lauseellaan rajannut todellisuutta meidän molempien puolesta. Minulla on vain yksi elämä, joten tästä saan yhden rajan... Mutta olisi aika sietämätöntä, jos raja paljastuisikin myöhemmin vain sumeaksi toisen mielen oikuksi. Nyt lasten haluamattomuus (tai omalla kohdallani liian laimea haluaminen) yhdistää meitä ja erottaa meidät isosta osasta ikäisiämme lapsettomia pareja. Mies loikkaisi toiseen leiriin, jos hän haluaisikin lapsia.

Heh. Kaikesta huolimatta (tai juuri noista jos-lauseista johtuen) on ollut hyviä hetkiä. Näen juuri nyt oikein hyvin ja puolisko on tuossa lähellä

Ei huvita ajatella

Onnistunutta touhuilua lauantain alkuiltapäivästä lähtien. On pyöritty kirpparilla, torilla ja kaupassa, keitetty siikliä kattilallinen, syöty, imuroitu, luututtu keittiön lattia, kudottu eräitä rivejä yhtä tekelettä, josta toivon mukaan joskus tulee villatakki, keitetty mung-papuja, kuunneltu musaa, ruokittu kissoja ja surffailtu netissä.

Lauantaina aamupäivällä olin ylen embolla silmälääkärillä, joka lähtiessäni antoi pinon paperia mukaan, mukana glaukooma-opas. (Ei ole vielä, on vain normaalirajan yli kohonnut silmänpaine ja sukurasite ja -6,25 linsseissä... eli täyspotti glaukoomariskejä).

Perkeleen geenit.