Vapaaehtoisen lapsettomuuden valinnasta

Jonain hetkenä eilen tunsin huimaavaa vapautta. Se häipyi ja katosi, mutta ajatuskulku on vielä melkein tavoitettavissa.

Tähän viimeisimpään vuoteen asti lasten saaminen tuntui minusta mahdottomalta. Ajatus lapsesta herätti pakokauhua. Sellaisen järjettömän tunnetilan luulen löytyvän taustalta näissä median kauhutarinoissa löytövauvoista.

Joskus alkusyksystä kävin Kiasmassa Notkea katu -näyttelyssä. En muista siitä mitään muuta kuin Ann-Sofi Sidénenin In Passing - videoinstallation. Siinä nainen jättää babyklappe-luukkuun vauvan, sairaalassa kuuluu hälytys, henkilökunta juoksee paikalle, vauvaa punnitaan, mitataan, käännellään, tarkastellaan. Istuin videokuvien keskellä penkillä ja itkin. Yritin itkeä sillä lailla hillitysti, että kukaan ohikulkija tai samaa työtä katsova ei olisi huomannut, mutta en kyllä osannut lopettaa itkemistä, kun kerran olin aloittanut. (Loppuihan se myöhemmin, kun siirryin seuraavaan huoneeseen.)

Jostakin tuli mieleeni lause: Aina on sylejä, joihin voi pudota.

Se babyklappen luukku oli syli, metallinen mutta suojeleva. Omanlaisensa babyklappe on ollut se keskoskaappi, josta en muista mitään. Ja äidin syli, jota sitäkään en muista. Ja eräät muut tärkeät ihmiset ovat henkisiä sylejä - heidät voin sentään muistaa.

Huimaava vapaus tuli siitä ajatuksesta, että vaikka haluaisinkin jossain määrin lasta, ei minulla ole mitään pakkoa tai velvollisuutta lapsen hankintaa yrittää.

Nyt minulla on ensimmäistä kertaa mahdollisuus olla vapaaehtoisesti lapseton. Aiemmin olen ollut lapseton pakosta. Omien lasten saamiseen liittyvät tunteet ovat olleet niin ahdistavia, etten ole tehnyt valintaa lapsettomuuden ja lasten saamisen välillä. Lasten saaminen ei ole ollut vaihtoehto, korkeintaan se on ollut jotain, johon olen pelännyt joutuvani pakotetuksi.

On hienoa, että pakotuksen pelko on väistynyt. Olen vihdoinkin tajunnut, että minä saan tehdä oman valinnan. Tietysti päätöksillä on seurauksensa, mutta seurauksena ei ole se, että minua "rangaistaisiin", kun poikkean ruodusta tekemällä toisin kuin kuuluu. Voin lakata syyllistämistä itseäni ja moittimasta itseäni siitä, etten yritä tarpeeksi. Että olisin pelkuri tai laiska tai itsekäs tai saamaton. Saan olla oma itseni - ei se lapsettomuus minua huononna.