En ole viime keskiviikkoillan jälkeen laittanut kotona tietokonetta päälle.
Monta syytä. Niskat jumissa. Lainassa muutama romaani, jotka oikeasti haluan lukea. Tuntuvat päivät (ja illat) vapaammilta, kun en menekään yks kaks katsomaan tätä ja tuota koneelta.
Luin Armolahjan. Katsoin Persepoliksen. Viimeiset kolme kertaa kävelyllä on ollut kaverina Silence is wild.
Äh kun vielä osaisin olla vaikean työkaverin kanssa töissä. Hän tuli juuri viikon lomalta ja noh, niin, tänään muistin taas, mikä vaikeassa työkaverissa on kannaltani vaikeaa. Kun hommat eivät suju ihan ja täysin ja täsmälleen täydellisesti, niin vaikea työkaveri on äreä. Minulla taas on tapana hermoilla ja hötkyillä - moinen taas lisää työkaverin äreyttä ja minä hermostun taas lisää.
Vaikea työkaveri pudottaa minut helposti sellaisen torutun tai käskytettävän lapsen asemaan äreydellään. Voisin marista taas kokonaisen kirjoituksen hänestä ja työmaan kuvioista, mutta ei taida maksaa vaivaa. Jumitan vaan lisää, jos kirjoitan. Vähintäänkin jumitan hartioita, taidan jumittaa myös ajatuksia.
Tämänpäiväinen Helsingin Sanomien Viivi ja Wagner on aivan loistava.
Ja tämä kappale on loistava.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti