Yritän välttää pyörimistä netissä. Tuntuu että eniten tarvitsen jalkatyötä (totuttelua pohjallisiin) ja venyttelyä ja hengitysharjoituksia.
Lueskelin fysioterpan mulle kirjoittamia venyttelyohjeita ja mietin sitä toista terapiaa. Miksei mielelle ole venyttelyohjeita? Tai on, ne vain ovat kovin sumeita.
Terapiassa viimeksi puhuin kiukusta ja suuttumuksesta. Älä ny tollai kiukuttele oli äidin reaktio minun vihaisuuteeni. Tuntui, etten kiukussa koskaan tullut nähdyksi. Yhtä hyvin siis - tai paremminkin - vetäydyn kiukkuisena olemaan itsekseni, etäällä muista. Ei tule kukaan sanomaan, että tuntisin väärin.
Paitsi että kiellän tunteita itseltäni. Kiukku ei minusta ole "fiksua" oikein missään tilanteessa eivätkä ne hätääntymiset, joita tunnen. Pitäisi olla niin kauhean kypsä, ettei mikään hermostuttaisi tai ottaisi päähän. Ihanko vähän vaadin itseltäni mahdottomia - ja raivostuttavaa kyllä se vaatimusten malli on peräisin suoraan äidiltä.
No, tällä päällä on pakko elää. Voisinko venyä hyväksymään kaikki oloni?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti