Ruuvit putoavat päästä

Voi elämä tätä päätä ja putoilevia ruuveja.

Oli maanantaina aamuvuoro (aamu-unisen yh tähän väliin). Oli myös vahtimestariton aamu - eli lisää työtä jollekulle toiselle (joku toinen = mää).

Kello kahdeksalta olin jo leimannut itseni sisään, hakenut kantokopat ja postilaatikon avaimen ja marssinut paikalliselle ostarille kauppaan ostamaan iltapäivälehdet.

Olin erityisen keskittynyt tässä kohden, sillä viimeksi, edellisellä viikolla, olin melkein kadottanut iltapäivälehtien ostokuitin (se varastoidaan yhteen vahtimestarien lukemattomista mapeista). Kuitti oli silloin lehtipinon päällimmäisenä ja tuulenpuuska puhalsi sen pois kantokopasta. Juoksin kuitin perässä vähän niin kuin kirmaileva varsa (paitsi etten ollut ollenkaan notkea, oli sumuista ja märkää ja kuitti oli lentänyt ajotielle, piti väistellä autoja sen mitä kirmaamiselta ennätti).

Sitä edellisellä kerralla kaupassa olin joutunut kaivamaan työpaikan tilinumeroa muistilapusta.

Nyt olin keskittynyt: tilinumero kassalle, kuittiin allekirjoitus, kuittikopio minulle, kuitin asemointi tukevasti kantokopan pohjalle - kiitos.

Kello 08.15 olin postilokerolla numero tämä ja tuo, kantokopat täyttyivät lehdistä.

Hetkeä myöhemmin palasin töihin ja aloin järjestellä lehtiä. Pinosin aikakauslehdet yläkertaan menevien pinoon, sanomalehdet aakkosiin, merkitsin päivämääriä ja lukumääriä saapumislistaan. Kävin valmistelemassa asiakastilan ryhmää varten (laiton tietokoneet päälle), päästin ryhmän sisälle, kävin toisessa kerroksessa viemässä aikakauslehdet.

Tässä kohden olin tyytyväinen tehokkuudestani ja totesin ehtiväni vielä lehtikaappien siivouksenkin ajallaan ennen avaamista.

Kello 9.15 aloin ihmetellä. Missä #%#&#^¤ ne kuitin osoittamat iltapäivälehdet olivat?

Juoksin yläkertaan. Jospa jokin käsittämätön ajatuskupru oli saanut minut laittamaan iltapäivälehdet samaan pinoon Diên dàn phu nu:n ja kumppanien kanssa?

Ei, -sanomat tai -lehti eivät olleet yläkerrassa. Eivät myöskään lojuneet alakerrassa lehtilukusalin pöydän alla.

Kello 9.25 olin takaisin ostarissa sen saman kaupan kassalla saman kassan edessä. Täti sanoi arvanneensa, että jossakin vaiheessa tulisin takaisin hakemaan ostoksiani.

Niinpä.

Se siitä kiireettömyydestä, tuohon operaatio unohdukseen tuhraantui kaikkineen kai puoli tuntia.

Loppuhuipennus tuli vasta töiden jälkeen. Kävelin kauppakassin kanssa kotipihaan ja aloin etsiä avaimia. Mitä löytyi? Kotiavaimet, juu. Myös toiset avaimet, ne työpaikan postilokero-osoitteen avaimet, joiden paikka on visusti työmaalla ja joita käytetään joka armas arki-aamu jahka postilokerojen sisäänkäynti on avattu.

Eikun takaisin työmaalle viemään niitä avaimia...

Sietäisi jo tulla pari "ylimääräistä" vapaapäivää. Muuten unohdan oman nimenikin.